Kuudesluokkalaiset johtavat voimalaitosta Lahti Energian pienoisyrityksessä
Olemme olleet mukana NYT Yrityskylä Hämeen Alakoulu-toiminnassa alusta lähtien. Yrityskylän Alakoulu aloitti toimintansa Lahdessa lukuvuonna 2021–2022. Yrityskylätoiminta kehittää lasten talous-, työelämä- ja yrittäjyystaitoja.
Yrityskylän pienoisyrityksissä kuudesluokkalaiset pääsevät tutustumaan oikeisiin työtehtäviin. Käytännönläheisessä oppimiskokonaisuudessa lapset pääsevät kokeilemaan, miltä tuntuu ”olla töissä” yrityksessä, saada palkkaa ja toimia kuluttajana.
– Haluamme olla mukana yrityskylätoiminnassa tukemassa kuudesluokkalaisten talous- ja työelämätaitojen kehittymistä inspiroivassa oppimisympäristössä, jossa opitaan tekemällä, kertoo Lahti Energian HR-johtaja Tuija Timonen.
Työpäivä energiantuotannon ja sähköverkon parissa
Yrityskylässä Lahti Energia vastaa energiantuotannosta. Pienoisyrityksessämme työskentelee toimitusjohtaja, asiakkuuspäällikkö, kehitysinsinööri, energia-asiantuntija ja kaukolämpöasentaja.
– Lahti Energian pienoisyrityksessä oppilaat pääsevät tekemisen kautta tutustumaan energia-alan maailmaan ja muutamiin erilaisiin työtehtäviimme. Meille yrityskylässä mukanaolo on tärkeä tapa rakentaa tulevaisuutta ja tehdä energia-alaa tutuksi jo alakouluikäisille, sanoo Tuija Timonen.
Päivän aikana koululaiset tekevät sähkösopimuksia, tarkastavat sähkömittareita ja antavat neuvontaa järkevään energiankäyttöön. Työntekijät tarkkailevat, että voimalan jännite- ja virtamittarit näyttävät hyviä lukemia eivätkä hälytysvalot vilku.
Ennen yrityskylässä vierailua koululaiset tutustuvat yrityksiin ennakkomateriaalien avulla ja tekevät työhakemukset valitsemiinsa yrityksiin.
Oppilaiden kommentteja päivästä Lahti Energian pienoisyrityksessä
”teidän yritys on kiinnostava ja se oli todella hyvä kun opin uusia juttuja”
”Oli kiva olla lahtienergiassa töissä ja voisin tulla aikuisenakin sinne.”
Yrityskylä sai talousosaamisen edistäjä -tunnustuksen
Oikeuspalveluvirasto ja kansallinen talousosaamisen strategia myönsivät helmikuussa 2025 NYTin Yrityskylälle tunnustuksen talousosaamisen edistämisestä. Tunnustuksen perusteina mainittiin muun muassa pitkäjänteinen ja innovatiivinen työ, jonka myötä yli 90 prosenttia Suomen 6.- ja 9.-
luokkalaisista osallistuu Yrityskylän toimintaan.
Hämeen Yrityskylä Alakoulussa kävi lukuvuonna 2024–2025 yhteensä 56 485 kuudennen luokan oppilasta. Heistä 87 prosenttia kertoi palautekyselyssä saaneensa rohkeutta asioiden hoitamiseen oma-aloitteisesti ja 77 prosenttia innostuneensa työelämästä.
Lue lisää: NYT Yrityskylän verkkosivut