Kesä Kymijärven voimalaitoksilla
Voimalaitosympäristö tarjoaa monipuolisia kesätyömahdollisuuksia. Kymijärven voimalaitoksilla työskentelee kesätyöntekijöitä lähes kymmenessä erilaisessa tehtävässä. Kesätöitä löytyy esimerkiksi konekunnossapidon, sähköautomaation tai järjestelmien parissa.
Työ voimalaitosjärjestelmien ytimessä
Automaatiotiimi Kymijärven voimalaitoksilla vastaa voimalaitoksiin liittyvien järjestelmien ylläpidosta ja kehityksestä.
Insinööriharjoittelija Mian kesän työtehtävät ovat olleet monipuolisia. Päivittäiseen tekemiseen on kuulunut muun muassa koodausta, järjestelmien seurantaa ja ongelmatilanteiden ratkaisemista. Kesään on mahtunut myös uuden järjestelmän käyttöönottoprojektin testausvaihe, johon Mia on päässyt koodaamaan erilaisia automaatioita. Työ ei rajoitu pelkästään tietokoneen ääreen – välillä laitteita käydään tarkistamassa paikan päällä tai vietetään päivä asennusten parissa.
Vaikka koodaus ja erilaiset ohjelmistot olivat jo entuudestaan tuttuja Mialle, järjestelmäasiantuntijan rooli ja työtehtävät ovat uutta. Kesän aikana onkin muodostunut selkeämpi kokonaiskuva siitä, mitä kaikkea järjestelmien parissa työskentely pitää sisällään ja kuinka tärkeää on huomioida esimerkiksi tietoturva.
Mia valmistuu pian tieto- ja viestintätekniikan insinööriksi. Hän on jo aloittanut tietojenkäsittelytieteen maisteriopinnot. Alassa kiinnostavinta on Mian mielestä se, että joka päivä oppii uutta.
– Tällä alalla oppiminen ei koskaan lopu, sillä järjestelmät kehittyvät jatkuvasti.

Askel kohti uraa insinöörinä
Sähköautomaatioasentaja Janrikilla on jo aiempaa kokemusta Lahti Energiasta ja sähköautomaation kesätöistä pienlaitoksilla. Tänä kesänä työympäristö vaihtui pienlaitoksista Kymijärven voimalaitoksiin.
Työpäivät kuluvat erilaisissa sähköautomaation kunnossapidon tehtävissä voimalaitoksilla. Työ on sisältänyt muun muassa valaisimien ja mittausantureiden vaihtoa sekä purkutöitä, kuten käytöstä poistettujen sähkökeskusten purkamista. Usein työparina on ollut tiimin toinen kesätyöntekijä.

Syksyllä Janrik suuntaa opiskelemaan sähköautomaatioinsinööriksi. Kesätöissä hän on päässyt seuraamaan kokeneempien asentajien ja insinöörien työtä. Hän kertoo saaneensa konkreettisen kuvan siitä, millainen työnkuva sähköautomaatioinsinöörillä on ja mitä se vaatii. Työkokemus asentajana auttaa ymmärtämään, miten voi tulevaisuudessa omassa roolissaan tukea asentajien työtä.
– Tiimissämme on hyvä meininki. Kukaan ei oleta, että tietäisit ja osaisit jo kaiken, vaan aina opetetaan.
Lue lisää kesätyöntekijöidemme kokemuksista.