Kesätöissä Lahti Energiassa

Tarjoamme vuosittain kesätyöpaikkoja eri ikäisille ja eri koulutustaustoista tuleville. Kesätöissä pääset tutustumaan työelämään ja oman alan työtehtäviin jo opintojen aikana. Voit työskennellä toimistotyössä, voimalaitoksissa tai liikkuvassa työssä kaukolämmön ja sähköverkon parissa.

Kesä kaukolämmön asiakaspalvelussa

Asiakkuustiimin harjoittelija Lassi työskentelee kesän ajan kaukolämmön asiakaspalvelussa. Hän opiskelee energiamurroksen tutkinto-ohjelmassa, jossa yhdistyvät eri tekniikan alat energiamurroksen näkökulmasta.

Asiakaspalvelutehtävien lisäksi Lassi on osallistunut monipuolisesti asiakkuustiimin projekteihin, kuten kaukolämmön hinnoittelun kehittämiseen. Lassi kertoo oppineensa kesätöiden aikana paljon käytännön asioita energiayhtiön ja kaukolämmön toiminnasta. Hän on tutustunut esimerkiksi lämmönjakokeskuksiin asiantuntijoidemme opastuksella.

Joustava työaika ja etätyömahdollisuus ovat olleet Lassille tärkeitä, sillä hän asuu Hämeenlinnassa. Lassi vinkkaakin, että kesätöitä kannattaa rohkeasti hakea myös oman kotikaupungin ulkopuolelta.

Ensimmäinen energia-alan työpaikka toi käytännön kokemusta

Kesätyöntekijä seisoo viherseinän edessä.

Johanna työskentelee insinööriharjoittelijana kaukolämmön suunnittelussa. Hänellä on takanaan kaksi vuotta energia- ja ympäristötekniikan insinööriopintoja. Kesätyö Lahti Energiassa on Johannan ensimmäinen energia-alan työpaikka. Samalla tulee suoritettua opintoihin kuuluva harjoittelu.

Työpäivät kuluvat pääasiassa dokumentoinnin parissa. Johanna ylläpitää kaukolämmön verkostotietoja. Vaihtelua työpäiviin tuo käynnit työmailla yhdessä työkaverin kanssa. Työmaakäynneillä tarkastetaan, miten työt etenevät. Johanna on päässyt osallistumaan myös saneerauskohteiden suunnittelukäynneille.

Johanna on oppinut kesän aikana valtavasti kaukolämmöstä. Hän kertoo yllättyneensä, miten monia erilaisia kaukolämpöputkia on olemassa. Mielenkiintoisinta energia-alassa on Johannan mielestä kaikki tekniikka: miten voimalaitokset toimivat ja miten lämpöä riittää kaikille lähes 700 kilometrin pituisen kaukolämpöverkon varrella.

– Kesätöissä parasta on ollut uuden oppiminen ja kiva työporukka, jossa on otettu hyvin vastaan.

Sähköverkon kesätöissä syvennetään koulussa opittua

Arttu työskentelee kesän ajan sähköverkkoasentajana. Hän muun muassa vaihtaa sähkömittareita ja osallistuu sellaisiin sähköverkon töihin, joissa on turvallisuuden vuoksi oltava aina kaksi työntekijää. Niitä ovat esimerkiksi pylvästyöt ja nostokorilla tehtävät, riskejä sisältävät työt, kuten jännitetyöt. Välillä käydään urakoitsijoiden työmailla, jossa Arttu valvoo, että kaivutyö suurjännitesähkökaapeleiden läheisyydessä tapahtuu turvallisesti ja ilman vahinkoja.

Arttu on valmistunut sähköasentajaksi ja aikoo jatkaa opintojaan sähköinsinööriksi. Koulupaikkakin on jo tiedossa. Sähköasentajan opintoihin kuuluvan työharjoittelun Arttu suoritti myös Lahti Energia Sähköverkolla. Työtehtävät olivat osittain jo tuttuja, mutta kesätöissä hän on päässyt työskentelemään itsenäisemmin ja syventämään osaamistaan.

– Täällä työhön on perehdytetty hyvin, mistä on saanut hyvän pohjan työlle.

Lue myös, millaista on olla kesätöissä Kymijärven voimalaitoksilla.