Nuorten maalaukset elävöittävät muuntamorakennuksia

Kaksi muuntamorakennustamme sai uudet, eläväiset ulkoseinät, kun nuoret maalasivat seiniin taidetta. Projekti toteutettiin yhteistyössä Päijät-Hämeen Taidemuseoyhdistyksen kanssa.

Muuntamoiden taideteosten aiheena oli tulevaisuuden energia. Nuoret lähestyivät suunnittelutyöpajoissa aihetta sekä konkreettisesti energiantuotannon kannalta että tunteita ja tulevaisuuden toiveita käsitellen.

Työpajoissa pohdittiin, millainen olisi nykyistä sopusointuisemmin ja kestävämmin toimiva maailma. Inspiraatiota nuoret saivat myös pohtiessaan sitä, mikä heille tuo energiaa. Maalauksissa luontoaiheet yhdistyvät teknologiaan.

Yhteensä maalausprojektissa oli mukana 12 nuorta. Nuoria ohjasivat ammattikuvataiteilijat.

Muuntamorakennus, johon on maalattu erilaisia puita ja eläimiä.
Muuntamorakennus, johon on maalattu erilaisia kuvioita.