Kymijärven jättiakku käyttöön – kaukolämpöön lisää joustavuutta

Lahti Energia on ottanut käyttöön uuden kaukolämpöakun Kymijärven voimalaitosalueella. Investointi parantaa kaukolämmön toimitusvarmuutta, lisää tuotannon joustavuutta ja tukee siirtymäämme kohti fossiilitonta energiantuotantoa.

Kymijärven voimalaitosalueelle rakennettu kaukolämpöakku on otettu käyttöön huhtikuussa. Kyseessä on merkittävä investointi, joka mahdollistaa lämmöntuotannon ja -kulutuksen entistä paremman yhteensovittamisen.

– Kaukolämpöakku tuo meille uudenlaista joustavuutta. Voimme varastoida lämpöä silloin, kun sitä on edullista tuottaa, ja hyödyntää sitä kulutushuippujen aikana, kertoo tuotantojohtaja Sandor Luukkanen Lahti Energiasta.

Kaukolämpöakku toimii suurena lämpövarastona, johon voimme varastoida esimerkiksi sähkökattilalla tuottamaamme lämpöä. Näin lämmöntuotantoa voidaan siirtää ajankohtiin, jolloin sähkö on edullista tai tarjolla on runsaasti uusiutuvaa energiaa.

– Tämä auttaa meitä vähentämään polttamiseen perustuvaa tuotantoa. Viime kesänä tuotimme pääsääntöisesti Lahden alueen asiakkaiden kaukolämmön sähkökattilalla. Tämä on tavoitteenamme myös tänä kesänä, Sandor Luukkanen jatkaa.

Akun käyttöönotto vahvistaa myös mahdollisuuksia hyödyntää erilaisia hukkalämpöjä sekä tasata tuotannon vaihteluita. Samalla se tukee Lahti Energian pitkän aikavälin tavoitteita vähentää fossiilisia päästöjä ja kehittää energiajärjestelmää kestävämmäksi.

Kymijärven voimalaitosalueen energiantuotannon kehittäminen jatkuu edelleen, ja kaukolämpöakku on keskeinen osa alueen modernia ja joustavaa energiantuotantokokonaisuutta.

Faktaa kaukolämpöakusta

  • Tilavuus: noin 16 000 m³
  • Energiasisältö: noin 750 MWh
  • Purkuteho: noin 60 MW
  • Purkuaika täydellä varauksella: jopa 12 tuntia
  • Sijainti: Kymijärven voimalaitosalue, Lahti