Energiamurros

Energiajärjestelmä on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä infrastruktuureista. Käynnissä on samanaikaisesti siirtyminen fossiilittomaan energiantuotantoon ja energian kysynnän kasvu yhteiskunnan sähköistyessä. Yhteiskunnan kasvava sähkönkulutuksen tyydyttäminen vaatii joustavan energiajärjestelmän. Tarjoamme vakaata, toimitusvarmaa ja huoletonta kaukolämpöä, kehittyneitä, moderneja ja vahvoja sähköverkkoja sekä energiaratkaisuja. Olemme osaltamme mahdollistamassa Lahden seudun kasvua.

Ilmastonmuutos on käynnistänyt seuraavan teollisen murroksen Suomessa ja ratkaisu on sähköistyminen. Tämä vaatii niin energiantuotannon kuin jakelun vahvistamista ja kehittämistä.

Energiantuotanto, teollisuus ja liikenne sähköistyvät

Siirtymä sähköiseen energiantuotantoon ja sitä tukeviin ratkaisuihin, kuten sähkökattiloihin ja kaukolämpöakkuihin, etenee nopeasti. Siirtymää vauhdittavat myös teollisuuden prosessien ja liikennesektorin sähköistyminen sekä sääriippuvainen energiantuotanto. Kehitystä tarvitaan, sillä fossiilisten hiilidioksidipäästöjen vähentämisen lisäksi, se vaikuttaa myös paikalliseen ympäristöön paremman ilmanlaadun ja vähentyneen melun kautta. Sääriippuvainen energiantuotanto tarvitsee verkkojen vahvistamista ja erilaisia tuotannon joustoja.

Kiertotalouden energiaratkaisuja

Siirtymäsuunnitelmassamme hyödynnämme hukkalämpöjä energiantuotannossamme. Olemme esimerkiksi hyödyntäneet vuodesta 2022 Ali-Juhakkalan jätevedenpuhdistamon hukkalämmöt kaukolämmöntuotannossamme. Selvitämme myös mahdollisuuksiamme hyödyntää teollisuuden, esimerkiksi datakeskusten hukkalämpöjä kaukolämmöntuotannossamme. Tarjoamme Lahden seudulla toimiville yrityksille mahdollisuutta kehittää kanssamme kiertotalouden ratkaisuja.

Uuden sukupolven sähkömittarit asiakkaille

Vaihdamme vuosina 2026-2028 sähköverkon asiakkaille uuden sukupolven sähkömittarit. Ne ovat osa tulevaisuuden kestävää energiajärjestelmää ja edistävät entisestään muun muassa sähkökatkosten vähenemistä ja asiakkaidemme mahdollisuuksia käyttää uusia energiapalveluita.

Tietoa sähkömittareiden vaihdosta

Investoinnit

Olemme investoineet vuosina 2023-2025 yli 95 miljoonaa euroa energiajärjestelmäämme. Tehdyistä investoinneista yli kolmannes on kohdistunut fossiilipäästöttömään energiantuotantoon joko omassa toiminnassamme tai osuusvoimayhtiöiden kautta. Sähköverkkoon tehdyistä investoinneista lähes puolet on ollut sähköverkon laajennusinvestointeja. Verkkoa laajennetaan ja vahvistetaan tehotarpeen kasvun ja yhteiskunnan sähköistymisen myötä.

Miten rakennamme huomisen energiajärjestelmän?

Tuleviin energiatarpeisiin vastaaminen vaatii ponnisteluja ja yhteistyötä. Teemme Lahti Energiassa ammattilaisten voimin ja yhdistämällä osaamisemme kumppaneidemme kanssa huolettomia energiaratkaisuja, jotka palvelevat paikalista elinkeinoelämää ja asukkaita. Esimerkkejä, minkä parissa työskentelemme:

  • Kun teollinen toimija investoi Lahden alueelle, Lahti Energia Sähköverkko vastaa sähköntoimituksesta sekä rakentamisen aikana että tehtaan valmistuttua.
  • Käytämme muualla tuotettua päästötöntä, esimerkiksi ydinvoimalla ja tuulivoimalla tuotettua sähköä paikallisesti kaukolämmön tuotannossamme.
  • Otimme käyttöön vuonna 2024 Lahden Kujalaan uuden sähköaseman. Myös Renkomäkeen on rakenteilla uusi sähköasema. Lisäksi rakennamme uusia johtoyhteyksiä ja uudistamme jo käytössä olevia sähköasemia vastaamaan tehotarpeen kasvuun.
  • Helpottaaksemme teollisuusasiakkaiden osallistumista energiamurrokseen, tarjoamme osaamistamme kiertotalouden projekteihin, kuten hukkalämmön talteenottoon.
  • Olemme ottaneet käyttöön vuonna 2024 Kymijärven voimalaitosalueella 60 megawatin sähkökattilan kaukolämmön tuotantoon. Keväällä 2026 otamme käyttöön Kymijärven voimalaitosalueelle kaukolämpöakun, joka tehostaa ja lisää joustavuutta sähkökattilan toimintaan.
  • Olemme rakentamassa ja ottamassa käyttöön toista 60 megawatin sähkökattilaa Teivaanmäen voimalaitosalueelle vuonna 2026.
  • Olemme rakentamassa Asikkalan Vääksyn hiekka-akun, joka yhdistää sähköjärjestelmän joustotarpeet sekä vakaan lämmöntuotannon. Hiekka-akku mahdollistaa lämmön tuotannon sähköllä ja sen varastoinnin sekä vähentää merkittävästi fossiilisen maakaasun käyttöä sekä päästöjä.
  • Vuoteen 2030 mennessä tavoitteenamme on ottaa käyttöön vain sähkökäyttöisiä ajoneuvoja ja työkoneita, kun käyttöominaisuudet ja huoltovarmuus sen mahdollistavat.
  • Keskusvarastossamme on käytössä vain sähkökäyttöisiä työkoneita, kuten trukkeja. Tämä lisää myös työterveyttä, kun pakokaasut ja pienhiukkaset vähenevät.
  • Pyrimme vaikuttamaan siihen, että sähköverkkosääntely tarjoaa oikeanlaiset edellytykset energiamurrokselle.