Hajautettu energiantuotanto

Kun kohteeseen ei tule kaukolämpöä tai energiantuotannossa halutaan käyttää myös muita tuotantomuotoja, tarjoamme kilpailukykyisiä vaihtoehtoja erilaisilla teknisillä ratkaisuilla.

Energiantuotannon ratkaisuja yrityksellesi

Tarjoamme hajautetun energiatuotannon ratkaisuja tyypillisimmin avaimet käteen -projekteina, ratkaisukonsultoinnista toteutuksiin. Tarjolla on myös valvontapalvelu, jolla pidetään huolta lämmityksen energiatehokkaasta toiminnasta pitkälle tulevaisuuteen. Räätälöimme kohteeseesi sopivan energiaratkaisun minne tahansa päin Suomea. Teknologiaratkaisuja ovat muun muassa erilaiset lämpöpumput sekä biopolttoaineet.

Lähilämpöä Kalliolan kouluun

Hollolan kunta haki Kalliolan koululle hyvää, uusiutuvaan energiaan perustuvaa lämmitysjärjestelmää. Kilpailutus toi selvän voittajan. Kouluun valittiin maalämpö – mutta kaukolämmölle ominaisella käyttäjäystävällisellä palvelumallilla.

Hollolassa sijaitseva Kalliolan koulu toteutettiin elinkaarimallilla. Oli luontevaa, että myös lämmitysjärjestelmä tehtiin avaimet käteen -mallilla. One 1 otti vastuun energian tuottamisesta ja sen toimittamisesta asiakkaalle yhdessä Lahti Energian ja Pori Energian kanssa. One 1 rakensi koulun tontille maalämpöön pohjautuvan uusiutuvan energian lämpökeskuksen, joka tuottaa energiaa myös viereiselle päiväkodille. Lämpöpumppu tuottaa jopa 90 prosenttia koulun ja päiväkodin tarvitsemasta energiasta.

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä meihin, kun haluat tietää, mikä energiaratkaisu on kiinteistöösi suositeltavin tai haluat tarjouksen tietystä ratkaisusta.

Yhteystieto-ikoni.

Kaukolämpö

Kaukolämmön asiakaspalvelu
kaukolampo@lahtienergia.fi

Lue lisää

Prosessienergia

Prosessienergia

Energiaratkaisut

Energiaratkaisut