Sähkömarkkinoilla on tapahtunut merkittäviä muutoksia viimeisen vuoden aikana. Lokakuun alussa Suomessa ja koko EU-alueella siirryttiin 15 minuutin jaksoihin aikaisemman tunnin sijaan sähkön vuorokausimarkkinoilla, josta käytetään myös nimitystä pörssisähkö.

Jo aiemmin tänä vuonna 15 minuutin jakso otettiin käyttöön sekä säätösähkömarkkinoilla että päivänsisäisillä markkinoilla. Markkinarakenteen muutos johtuu tarpeesta parantaa sähkön tuotannon ja kulutuksen tasapainoa erityisesti kasvaneen sääriippuvaisen energiantuotannon takia.

Sähkön hinta vaihtelee nopeastikin – tuotannon optimointi monimutkaistuu

Sähkömarkkinoiden tahti on kiihtynyt ja kokonaisuus on muuttunut monimutkaisemmaksi. Joustavien tuotantoresurssien rooli on kasvanut. Me Lahti Energiassa olemme vahvasti murroksessa mukana marraskuussa 2024 käyttöönotetun Kymijärven sähkökattilan sekä rakenteilla olevien Kymijärven lämpöakun ja Teivaanmäen voimalaitokselle rakennettavan sähkökattilan avulla. Osaava henkilöstömme on merkittävässä roolissa rakentamassa tehokasta energiantuotantokokonaisuutta.

Muuttuneet sähkömarkkinat vaativat yhä enemmän myös energiajärjestelmän optimoinnilta. Optimoinnin avulla luodaan kokonaistaloudellisesti paras suunnitelma tuotantolaitosten käytölle. Laskemme tarkasti, mitä tuotantolaitoksia kulloinkin on kannattavaa ja tarpeen käyttää. Optimoinnissa otamme huomioon tuotantolaitosten ja kaukolämpöverkon fyysiset ominaisuudet sekä ennusteet säätilasta, polttoaineista ja eri sähkömarkkinoilta.

– Muutostahti on nopeutunut ja markkinat ovat aiempaa monimutkaisempia. Olemme kehittäneet yhteistyökumppaneidemme kanssa ratkaisuja pysyäksemme vauhdissa mukana. Optimoinnin kehittäminen on jatkuva prosessi ja tämän eteen tehdään työtä joka päivä, kertoo Lahti Energian energiakauppapäällikkö Eero Kaartokallio.

Uudet sähkömittarit tukevat varttimittausta

Jotta asiakkaamme voivat hyödyntää varttimittausta, sähkömittarin pitää tukea uutta varttimittaustekniikkaa. Lahti Energia Sähköverkon alueella suurin osa käytössä olevista mittareista ei vielä tue varttisähköä.

Vaihdamme uudet, varttisähkötekniikkaa tukevat sähkömittarit kaikille asiakkaillemme vuosina 2026–2028. Mittarinvaihto on asiakkaillemme maksuton. Lue lisää mittareiden vaihdosta sivulta Sähkömittareiden vaihto.

Olemme lähettäneet viestejä kaukolämpösopimuksen asiakkaille ja laskujen maksajille, jos kaukolämmön laskut maksaa joku muu kuin lämpösopimuksen asiakas. Kaukolämmön laskutuskäytäntömme muuttuu ja päivitämme nyt sopimuksia vastaamaan uutta käytäntöä. Uuden käytännön mukaan laskutamme kaukolämmön vain lämpösopimuksen asiakkaalta.

Jos sait meiltä tekstiviestin tai kirjeen, toimi viimeistään nyt ohjeiden mukaan. Pyysimme elokuussa sähköpostitse tietoja kaukolämpösopimuksesta 30.9. mennessä, jos maksaja on eri kuin lämpösopimuksen asiakas. Jos sait 16.10. tekstiviestin, että maksaja on edelleen muu kuin lämpösopimuksen asiakas, toimi viipymättä ja ilmoita meille muuttuneet tiedot, jotta ehdimme muuttamaan tiedot järjestelmään ennen vuodenvaihdetta.

Jos olet jo aiemmin toiminut ohjeiden mukaan, sinun ei tarvitse enää tehdä mitään viestin saatuasi.

Lähetämme 1.1.2026 alkaen muodostuvat laskut tiedossamme olevalle lämpösopimuksen asiakkaalle tiedossamme olevaan osoitteeseen, ellemme saa muuta tietoa. Jos laskujen maksaminen häiriintyy, perimme laskut normaalin käytännön mukaan.

Toimimalla nyt varmistat sujuvan laskutuksen jatkossakin.

Lue ohjeet sivulta Laskutusmuutos.

Selvitimme toimintamme luontovaikutuksia

Kartoitimme ensimmäistä kertaa toimintamme vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen toiminta-alueellamme. Työn tavoitteena oli tunnistaa luontovaikutuksia ja viedä löydökset käytännön työohjeisiin, jotka tukevat liiketoimintamme strategisia luontotavoitteita ja kestävyysraportointia.

Luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen on osa vastuullisuustyötämme

Toteutamme vapaaehtoisesti vastuullisuusraportointiamme mukaillen EU:n kestävyysraportointidirektiiviä. Direktiivi ei velvoita Lahti Energiaa, mutta sen tarjoama viitekehys auttaa meitä täyttämään vaatimuksia. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää oman toimintamme vaikutukset luontoon.

– Tämä selvitys on meille tärkeä välietappi. Haluamme tunnistaa, millaisia vaikutuksia toiminnallamme on luontoon ja miten voimme niitä vähentää. Luontovaikutusten ymmärtäminen antaa pohjan myös tuleville vuosikymmenille ulottuville strategisille tavoitteillemme, sanoo vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Mari Suokari.

Tarkastelu ulottui toiminta-alueellamme laitosten, toimipisteiden, sähköasemien sekä sähkölinjojen ympärille. Työ liittyy erityisesti kestävyysteemoihin “Vaikutukset lajien tilaan” ja “Vaikutukset ekosysteemien laajuuteen ja tilaan”. Voimme esimerkiksi estää vieraslajien leviämistä työkoneiden renkaiden ja telaketjujen puhdistamisen avulla.

Johtoaukeat ja uuselinympäristöt mahdollisuutena

Selvityksen mukaan erityisesti sähköjohtoaukeat tarjoavat mahdollisuuksia luonnon monimuotoisuuden edistämiseen. Suurjännitejohdoilla on tässä suurin potentiaali, mutta myös pienjännitejohtojen alueet voivat parantaa arvokkaiden kohteiden välistä yhteyttä.

Lisäksi huomio kiinnittyi niin sanottuihin uuselinympäristöihin – alueisiin, joilla alkuperäiskasvillisuus on poistunut ja maaperä muokattu. Vaikka alkuperäiset luontotyypit ovat kadonneet, alueille on voinut muodostua avoimia tai puoliavoimia ympäristöjä, joilla on merkitystä uhanalaisten lajien kannalta.

– Sähköasemat, johtoaukeat ja myös uuselinympäristöt tarjoavat käytännön mahdollisuuksia edistää luonnon monimuotoisuutta. Kun huomioimme nämä kohteet jo suunnittelusta lähtien, voimme löytää kustannustehokkaita ja vaikuttavia keinoja vahvistaa biodiversiteettiä, kertoo vastuullisuuden projektipäällikkö Laura Korhonen.

Käytännön ohjeet toimintaa ohjaamaan

Selvityksen löydökset viemme käytännön toimintaohjeisiin. Ohjeet kattavat kaikki verkonrakentamisen ja kunnossapidon elinkaaren vaiheet:

  1. Suunnittelu – eri luontotyyppien ominaispiirteiden ja nykytilatiedon huomiointi.
  2. Toteutus – rakentamisen ja muiden toimien tekeminen luontoarvot huomioiden.
  3. Kunnossapito – hoitotoimet, jotka tukevat ennallistamispotentiaalisia kohteita ja ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta.

Katse eteenpäin

Lahti Energiassa haluamme, että luontovaikutusten tarkastelu ei jää kertaluonteiseksi projektiksi, vaan se toimii jatkossa työkaluna niin omalle henkilöstöllemme kuin toimittajillemme ja aliurakoitsijoillemme. Toimintaohjeisiin vietävät ratkaisut sekä keskustelut maanomistajien kanssa vieraslajien poistamiseksi ja ekologisesti arvokkaiden elinympäristöjen kunnostamiseksi tukevat käytännön toimintaa sekä raportointia.

– Tavoitteemme on oppia tunnistamaan ja kehittämään toimintatapoja, joilla voimme minimoida haittoja ja samalla löytää uusia mahdollisuuksia vahvistaa luonnon monimuotoisuutta, vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Mari Suokari tiivistää.

Syksyn tullen myös syys- ja talvimyrskyt tekevät tuloaan. Kova tuuli ja mahdollisesti puihin kasautuva tykkylumi voivat kaataa puita ilmassa kulkeville sähkölinjoille. Linjoille kaatuneet puut voivat aiheuttaa sähköiskun vaaran, jos liikut niiden lähistöllä.

Maahan pudonnut sähköjohto voi olla jännitteinen ja siksi vaarallinen, vaikka sähköjohto ei näyttäisi vaaralliselta. Siksi on tärkeää pysyä kaukana vikapaikasta vaaran välttämiseksi.

Neuvo lapsillesi turvalliset toimintatavat ja leikkipaikat. Sähkölinjojen lähellä ei saa leikkiä.

Toimi turvallisesti ja pysy etäällä vikapaikasta

Jos näet sähkölinjalle kaatuneita puita tai maahan pudonneita sähköjohtimia, älä koske niihin, vaan pidä vähintään 20 metrin varoetäisyys vikapaikkaan. Sähköverkon vikojen korjaus on aina ammattilaisen työtä.

Näin toimit turvallisesti

  • Vältä turhaa liikkumista sähkölinjojen lähellä.
  • Pidä sähkötolppiin ja muuntamoihin vähintään viiden metrin etäisyys. Sähkölinjojen alla kulkevat huoltotiet tai ulkoilureitit ovat yleensä turvallisia, kunhan et mene liian lähelle pylväitä tai johtoja.
  • Pysy vähintään 20 metrin päässä sähkölinjoista, jos näet linjalle kaatuneita puita tai pudonneita johtimia.
  • Ilmoita linjalle kaatuneista puista ja muista vaaratilanteista meille Lahti Energia Sähköverkolle päivystysnumeroomme 0800 395 267.
  • Seuraa tarvittaessa viranomaisten ja meidän viestintäämme tilanteen etenemisestä.
  • Jos olet kaatamassa puita sähkölinjojen läheltä, voit saada meiltä puunkaatoapua.

Turvallisuus on yhteinen asiamme – varovaisuus voi pelastaa henkiä.

Milloin ilmoitat meille viasta?

Sähköverkon laajat jakeluhäiriöt näkyvät automaattisesti valvontajärjestelmässämme. Ilmoita viasta meille vain silloin, jos tiedät, mikä vian aiheuttaa, esimerkiksi jos olet havainnut sähkölinjalle kaatuneen puun.

Ilmoita vaaratilanteesta

Jos huomaat sähköverkon vaaratilanteen, soita meille numeroon 0800 395 267. Vaaratilanteita ovat esimerkiksi sähkölinjan päälle kaatunut puu, sähkötolpan katkeaminen tai maahan pudonneet johtimet. Ne voivat aiheuttaa sähköiskun.

Yksittäisten kiinteistöjen viat eivät näyt automaattisesti käytönvalvontajärjestelmässämme. Niistä voit ilmoittaa sähkönjakelun päivystysnumeroomme 0800 397 245. Jos tilanne vaatii viranomaisten apua, esimerkiksi ensihoitoa tai pelastusviranomaisia, soita hätänumeroon 112. Älä soita hätänumeroon, jos kukaan ei ole vaarassa esimerkiksi sähkökatkotilanteessa.

Ajantasaisen sähkönjakelun häiriötilanteen voit tarkistaa sähköverkon häiriökartaltamme.

Lue lisää

Keskeytykset ja häiriöt

Miten toimin, jos sähköt katkeavat tai lämpöä ei tule?

Puunkaatoapu sähkölinjojen lähellä olevien puiden kaatamiseen

Olemme mukana Kiinteistö 2025 -messuilla 15.10. ja Päijät-Hämeen Taloyhtiöpäivässä 23.10.

Kiinteistö 2025 -messuilla teemanamme on moderni kaukolämpö

Kiinteistö 2025 -messuilla liiketoimintajohtajamme Jouni Laukkanen pitää kello 16.30 esityksen aiheesta Moderni kaukolämpö – huoleton paikallinen valinta. Lue lisää ja ilmoittaudu maksuttomille messuille. Nähdään messuilla!

Taloyhtiöpäivässä 23.10. kerromme kaukolämmön hinnoittelusta

Päijät-Hämeen taloyhtiöpäivä pidetään Asko-talossa 23.10. Kerromme näytteilleasettajalavalla kello 12.10 kaukolämmön hinnoittelusta, rakenteesta ja tulevaisuudesta. Puheenvuoromme pitää liiketoimintajohtaja Jouni Laukkanen. Taloyhtiöpäivä on maksuton. 

Lue lisää taloyhtiöpäivästä ja ilmoittaudu mukaan!

Tule tapaamaan meitä tapahtumiin!

Tuemme energiaopetusta ja lahjoitamme Hei, kaikki toimii -energiaopetusmateriaalia Lahden seudun koulujen 2-luokille. Tänä vuonna lahjoitimme materiaalit yli tuhannelle oppilaalle.

Opetusmateriaalit ovat osa Energiansäästöviikkoa. Monipuolisen tieto- ja opetuspaketin avulla tokaluokkalaiset saavat tietoa energiasta, sen tuotannosta sekä järkevästä energian käytöstä ja säästämisestä.

Lue myös muita Energiansäästöviikon uutisiamme:

Hallitse kotisi energiaa

Olemme mukana uudella energiatehokkuussopimusten kaudella 2026–2035

Olemme liittyneet uudelle energiatehokkuussopimusten kaudelle 2026–2035. Olemme mukana energia-alan toimenpideohjelmassa.

Tehokas energiankäyttö vähentää ilmastopäästöjä, mikä edistää siirtymistä kohti hiilineutraaliutta. Energiatehokkuussopimuksessa sitoudumme vähentämään energiankäyttöämme toimenpideohjelman mukaisesti.

Merkittävä energiansäästö vuoteen 2035 mennessä

Tavoitteenamme on säästää energiaa vuoden 2024 tasoon verrattuna kuusi prosenttia vuoteen 2035 mennessä. Välitavoitteenamme on saavuttaa kolmen prosentin energiansäästö vuoteen 2030 mennessä.

Säästötoimemme ovat osa päivittäistä toimintaamme. Energiansäästötavoitteemme koskevat energian tuotantoa, mutta myös muun muassa kaukolämmön ja sähkön siirron jakeluhäviöiden vähentämistä, toimipisteitämme sekä liikenteeseen käytettyä energiaa, kuten ajoneuvojen polttoaineita.

Raportoimme energiatehokkuutta lisäävistä toimistamme ja säästöistämme energiatehokkuussopimuksen mukaisesti vuosittain Motivalle.

Energiatehokkuussopimukset osana EU-tason velvoitteiden toteuttamista

Tänä vuonna päättyvän energiatehokkuussopimusten kauden tavoitteemme saavutimme reilusti etuajassa – jo vuonna 2022. Vuoden 2024 loppuun mennessä energiansäästömme oli yhteensä noin 13 500 megawattituntia. Alkuperäinen tavoitteemme oli 11 520 megawattituntia.

Energiatehokkuussopimukset ovat tärkeä osa Suomen energia- ja ilmastostrategiaa ja keskeinen keino saavuttaa EU:n energiatehokkuusdirektiivin energiatehokkuusvelvoitteet. Energiatehokkuussopimukset tukevat Suomen tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

Lue lisää:

Energiatehokkuus – Lahti Energia

Energiatehokkuustoimemme tuottivat tulosta jälleen 2024 – Lahti Energia

Energiatehokkuussopimukset.fi-sivusto, jota ylläpitää Motiva

Hallitse kotisi energiaa

Oman kodin energian hallinnassa pääset alkuun selvittämällä energiankulutuksesi. Kun tunnet kotisi ja laitteesi, voit ohjata kulutusta ja seurata, millaisia vaikutuksia muutoksilla on kulutukseesi.

Voit seurata sähkön ja kaukolämmön kulutustasi OmaWatissa. OmaWatissa voit valita, haluatko seurata kulutustasi esimerkiksi päivän tai tunnin tarkkuudella. Seurannan avulla saat hyödyllistä tietoa siitä, milloin käytät energiaa eniten. Kulutusta kannattaa seurata myös vuositasolla, jolloin näet, miten kulutus muuttuu pitkällä aikavälillä ja eri vuodenaikoina.

Ajoita kulutustasi

Sähköä käytetään eniten aamuisin ja iltaisin, jolloin se on myös kalleimmillaan. Jos sinulla on pörssisähkösopimus, paras tapa pienentää sähkölaskua on ajoittaa kulutusta niille hetkille, jolloin sähkö on edullisimmillaan. Sähkö on yleensä halvempaa öisin, keskellä päivää ja viikonloppuisin.

Monissa kodin laitteissa on ohjauskeinoja ja automaatioita, joilla voit ajastaa niiden käyttöä. Erityisen kannattavaa on ajoittaa esimerkiksi lämminvesivaraajan käyttöä, sähköauton latausta ja muiden isojen kodin laitteiden käyttöä.

Katso videolta Motivan vinkit pientalon energian hallintaan:

Hyväksy evästeet sivun vasemmasta alareunasta nähdäksesi videon. Voit katsoa sen myös Motivan Youtube-kanavalta, Energiansäästöviikko-soittolistalta.

Arjen energiansäästöä

Myös pienillä teoilla voi säästää energiaa. Näillä vinkeillä otat energiansäästön haltuun arjessa:

  • Sammuta laitteet kokonaan, kun et käytä niitä. Myös lepotilassa olevat laitteet kuluttavat sähköä.
  • Pese astioita ja pyykkejä vain täysiä koneellisia.
  • Pienin ja nopein laite on usein paras sähkön säästön kannalta. Mieti, voisitko käyttää uunin sijaan air fryeria tai vedenkeitintä lieden sijaan.
  • Pidä silmällä keittiön lämpötilaa: mitä korkeampi lämpötila on, sitä enemmän jääkaappi ja pakastin tarvitsevat energiaa kylmentämiseen. Sijoita lämmönlähteet, kuten uuni ja astianpesukone, erilleen jääkaapista ja pakastimesta. Muista myös imuroida laitteiden takaosat ja pitää tiivisteet puhtaina!

Energiansäästöviikkoa vietetään 6.–12.10. Tämän vuoden teema on Hallitse energiasi. Energiansäästöviikon aikana jaamme vinkkejä ja tietoa aiheesta verkkosivuillamme ja somessa.

Kun tunnet kotisi ja laitteesi, ymmärrät mihin energia kuluu ja kuinka eri käyttötavat vaikuttavat energiankulutukseen. Silloin voit ajoittaa sähkön käytön niihin tunteihin, kun sähkö on edullista. Pienillä muutoksilla jokainen meistä voi hallita omaa energiaansa entistä tehokkaammin.

Hyviä vinkkejä kodin energiansäästöön löydät Energiansäästöviikon ja Motivan verkkosivuilta.

Alueellamme energianeuvontaa tarjoaa Ramboll. Katso yhteystiedot Motivan verkkosivuilta.

Valaisemme Lahden radiomastot viikonloppuisin lokakuusta maaliskuuhun. Voit ihailla vaihtuvia värivalaistuksia perjantaisin ja lauantaisin kello 19–00.

Radiomastot saavat värivalaistuksen juhla- ja teemapäivinä. Valaistuskauden ensimmäinen teemavalaistus on Roosa nauha -päivänä perjantaina 3.10., jolloin valaisemme mastot pinkiksi.